Osuuskunta unelManian väki piti ensimmäisen oman SoppaSessio “pilottinsa” keskiviikko iltapäivästä. Session tarkoitus oli antaa unelManialaisille kuva soppasessiosta, jotta tiimiläiset voisivat myydä sitä paremmin. Tietenkin toinen syy oli mukava yhdessä tekeminen ja oleminen, mikä itsessään on SoppaSession tarkoitus.
Sessio pidetiin Laten luona, joten tilat olivat kenties hieman ahtaat ja puuttelliset oikeaan nähden, mutta periaate tuli hyvin selväksi.
Mikko, soppasession vetäjä, oli hankkinut kaikki ruoka-aineet etukäteen ja varmistanut työvälineet ja tilat kuntoon. Sessio pyörähti käyntiin noin 17:33 sillä, että porukka jaettiin kolmeen porukkaan.
1. Alkuruoka, Tuomas, Eeva, Niku ja Minna
2. Pääruoka, Noora, Kati, Aleksi, Mervi, Lauri, Pietari
3. Jälkiruoka, Petro, Jenni, Sirkku, Satu
Resepti oli seuraavanalainen:
Alkuruoka:
Samettinen Bataattikeitto'
Pääruoka:
Fetajuustolla täytettyä Broileria
Tuorepasta tomaattikastikkeessa
Paistettuja kasviksia
Jälkiruoka:
Suklaabrownie
Mansikkakastike
Periaate oli alkuun, että alkuruoka ekana jne.. Homma levisi kuitenkin pian enemmän tai vähemmän käsistä, joka itse asiassa teki hommasta paljon hauskemman ja ikimuistoisemman. Veitset heiluivat ja hellat kävivät kuumana ja pitkän todellisen SoppaSession jälkeen keittiö oli sen näköinen, että siellä oli kokattu.
Mutta sitten itse ruokaan, sillä sehän oli loistavaa ja kaikki oli meidän itse tekemää, mikä lisäsi suurta onnistumisen tunnetta. Ruokaa riitti kyllä kaikille, mutta joillekkin olisi uponnut vielä enemmän. Kertakaikkiaan ilta oli todella onnistunut ja hauska.
Toimintaperiaate tuli hyvin selväksi, vaikka tilat olivat kokonsa puolesta puuttelliset. Ilta huipentui vielä jälkiruoan aikana TV:stä tullut unelmien poikamies-finaalin, joka loi kunnon kisakatsomomeininkiä.
Lopuksi astiat tiskattiin ja keittiö siivottiin koko tiimin voimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti