perjantai 2. tammikuuta 2009
Osuuskunta unelManian joulukuu
Osuuskunta unelManian vuoden 2008 viimeinen toimintakuukausi alkoi kovassa työn touhussa, hyvin mennyt vuosi oli enää viimeisiä ponnisteluja vaille pulkassa.
Joulukuu alkoi heti suuren päätöksen kera, kun syksystä asti kanssamme treenanneet Osuuskunta Jyväskylän Draivin jäsenet liittyivät yhteisellä päätöksellä unelManiaan. Näin ollen unelMania jatkaa toimintaansa 18 hengen osuuskuntana, kun Päivi, Antti, Jussi ja Jarmo liittyivät joukkoomme. Uudet jäsenet antavat meille entistä paremmat lähtökohdat vuodelle 2009 ja koko lopputaipaleellemme Tiimiakatemiassa. Yhdistymisen myötä saimme paljon uutta osaamista, ja varmasti myös uusia näkökulmia toimintamme kehittämiseen.
UnelManian pikkujoulut järjestettiin 7-8.12 Riihivuoressa.
Ennen pikkujouluja olimme jakaneet unelManialaiset kolmeen ryhmään piinapäivien strategiasynnytystä silmälläpitäen. Talous, asiakkuus- ja henkilöstöryhmät tekivät pikkujouluihin alustuksen omista aikaansaannoksistaan, joista sitten keskusteltiin Riihivuoren laavulla nuotion äärellä koko tiimin voimin. Kaikille tuli selväksi, että esimerkiksi asiakaskäyntien määrän tulee kasvaa huomattavasti, jotta pääsemme yhdessä asetettuun 250 000 euron liikevaihtotavoitteeseen vuonna 2009. Tiimin tilanne näyttää nyt erittäin hyvältä, kun kaikki jäsenet ovat motivoituneita ja pelaavat vahvuuksiensa mukaan. Synnytimme lopullisesti unelManian strategian vuodelle 2009 treeneissä 9.12, jonka jälkeen aloitimme piinapäivien kirjallisen materiaalin työstämisen.
Piinapäivien kirjallisessa materiaalissamme vertasimme omaa strategiaamme Betamet Service Oy:n strategiaan mm. kuuden ajatteluhatun teorian sekä Tero J. Kauppisen strategiakirjallisuuden kautta. Jäljellä oli vielä piinapäivien esityksen teko, joka toteutettiin humoristisesti Pulkkinen-teemalla. Yleisöstä kuuluneen naurunremakan ja valmentajien arvosanojen perusteella myös esityksemme oli onnistunut. Voitimme lopulta piinapäivien ennakkotehtävän, Osuuskunta KrokoDiilin jäädessä todella niukasti taaksemme. Tämä oli hyvä buusti koko unelManialle, sillä aiemmin emme ole piinapäivien ennakkotehtävissä, tai varsinkaan niiden esittämisessä, loistaneet. Uuden strategiamme viemisestä käytäntöön ottaa päävastuun uusi johtoryhmämme, joka valmistelee asiaa heti vuoden aluksi päivän yhteisellä palaverilla.
Pietu, Kati ja Aleksi valmistelivat alkukuusta myös Tiimiakatemian ilmapiirikyselyn, jonka tulokset käytiin läpi koko akatemian voimin piinapäivien lopuksi. Kyselystä tuli esiin tärkeitä pointteja TA:n yleisen ilmapiirin parantamiseksi, myös tiimit saivat varmasti hyödyllistä infoa, kun akatemialaiset listasivat mielikuvansa kaikista tiimiakatemian tiimiyrityksistä. Kyselyyn vastasi hieman yli 100 tiimiakatemialaista, ja siitä on tarkoitus tehdä jatkossa jokavuotinen perinne. Näin pystytään myös seuraamaan Tiimiakatemian ilmapiirin kehittymistä reaaliaikaisesti. Kyselyn yhteenvetona voisi mainita, että vaikka Tiimiakatemiallakin on tiettyjä puutteita, niin akatemian ilmapiiri on korkeakouluyksiköksi silti erittäin hyvä.
Toki joulukuussa tehtiin myös töitä asiakkaille, vaikka osa unelManialaisista siirtyi joululomalle jo piinapäivien jälkeen, niin jotkut jatkoivat töitä mm. kukkapaketoinnissa aina jouluaattoon saakka. Lomallakaan eivät unelManialle tehdyt työt täysin loppuneet, vaan töitä tehtiin myös hyvin ansaitun hengähtämistauon lomassa. Vuodelle 2008 asetettu 120 000€ liikevaihtotavoitekin meni komeasti rikki.
Nyt on edessä uusi vuosi ja uudet kujeet, samalla ensimmäinen johtoryhmämme siirtyy sivuun, ja puikkoihin astuu uusi Jory. Ensimmäinen johtoryhmämme sai unelManian kiitettävään iskuun, kovat tavoitteet vuodelle 2009 takaavat sen, että haasteita ja tekemistä riittää varmasti myös uudelle johtoryhmällemme. Nikke, Noora, Eeva ja Pietu ottavat mielellään haasteet vastaan, ja edessä on huikea vuosi 2009!
-Pietu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti