tiistai 2. joulukuuta 2008

Osuuskunta unelManian marraskuu



Taas on yksi toimintakuukausi takana, ja vuosi on viimeisiä ponnisteluja vaille pulkassa. Osuuskuntamme päätapahtuma marraskuussa oli tietysti Teemu Takalan egagement-markkinointitykitys Tulimyrskyssä 19.11, mutta paljon muutakin toimintaa mahtui kuukauden varrelle. UnelManian marraskuun liikevaihto kohosimukaviin lukemiin, lähes 17 000 euroon.

Marraskuu alkoi Draivin kanssa asiakkaalle tehdyillä kahdella synnytyksellä. Toinen toimeksiannoista meni varsin hyvin, mutta ensimmäisen toteutus jäi hieman puolitiehen. Synnytyksistä tuli kuitenki paljon oppeja, asiakkaalle pitäisi aina keksiä täysin uusia ideoita, eikä tyytyä ns. itsestäänselviin ratkaisuihin.

Niken ja Nooran valmentajanurat saivat uuden sykäyksen, kun heidän pitämä työhyvinvointivalmennus Betamet Service Oy:lle onnistui erinomaisesti. Myös Tuomas kävi pitämässä Zest Mark-valmenuksia Suonenjoella ja Leppävirralla. Eetun ja Eevan tulevat hyvin suurella todennäköisyydellä saamaan myös jatkossa lisää valmennuksia, heidän Jyväskylän Ammattiopistolla pitämästään valmennuksesta tullut palaute oli sen verran hyvää, että valmennuksien jatkosta neuvotellaan parhaillaan.

Late ja Noora olivat töissä Espoon Dipolissa järjestetyillä projektipäivillä 17-19.11. Keskiviikkona 19.11 oli sitten Tulimyrsky Hotelli Rantasipissä. Tapahtuma oli loppuunmyyty ja onnistui kokonaisuudessaan hyvin, vaikkei Teemu Takala ehkä ollutkaan niin innostava esiintyjä, kuin mitä odotettiin. Tulimyrskystä löytyy enemmän tietoa edellisestä blogijutusta.


Kuva: Mikko Hiukka

Valmentajat koostivat marraskuussa NJL8-porukasta valmentajien kokoontumisajon perinteen jatkoksi projektiryhmän Tiimimestarit areenalla - tapahtumaan. Tiimimestarit Areenalla on 16-17.1.2009 Jyväskylässä järjestettävä sytyttävä tiimiyrittäjävalmentajien ydinjoukon kohtaaminen. Tapahtuman projektipäällikkönä toimii Krokojen Henri Eskelinen, unelManiasta projektiryhmässä on mukana Noora ja Aleksi.

Eeva painoi koko kuukauden ahkerasti hommia Häämessujen eteen Dilection tyttöjen kanssa. Tapahtuma sai myös medianäkyvyyttä Jyväskylän kaupunkilehdessä julkaistun lehtijutun muodossa. Myös Jenni lähti mukaan Häämessujen myyntiin, joka käynnistyi heti hyvin tuloksin. Pietu ja Eetu klousasivat loppukuusta TPA Anderssonille tehdyn asiakastyytyväisyystutkimuksen presentaation muodossa. Tutkimus meni hyvin, ja jatkotarjous tulevista tutkimuksista on jo jätetty.

Marraskuussa varmistui myös voittomme tämänvuotisessa SPR:n nälkäpäiväkeräyksessä. Keräystuloksemme oli lopulta noin 6800€, puolentoista vuoden aikana olemme siis keränneet Suomen Punaiselle Ristille yhteensä yli 12 000 euroa! Palkinnoksi voitosta lähdimme SPR:n sponsoroimalle Jyvässeudun yrityskierrosturneelle perjantaina 28.11. Päivän ohjelmaan kuului mm. Paviljongin, Viherlandian, Pandan, Vanhan pajan ja Savutuvan yritysesittelyt. Aamukahvit juotiin yhdeksältä Paviljongissa, ja Lounas nautittiin kierroksen päätteeksi Savutuvalla.

Vuoden kokonaisliikevaihtomme on tällä hetkellä noin 110 000 euroa. Joulukuussa tapahtuu sen verran paljon, että syyskuussa asetettu uusi 120 000€ liikevaihtotavoite tulee täyttymään varsin kivuttomasti.

-Pietu

Ei kommentteja: