tiistai 19. tammikuuta 2010

Osuuskunta unelManian joulukuu

Osuuskunta unelManian joulukuu sujui vilkkaissa merkeissä ennen hyvin ansaituille joululomille siirtymistä. Joulukuun laskutettu liikevaihtomme nousikin unelManian historian suurimmaksi, hieman yli 40 000 euroon.

Joulukuussa tapahtumista niin TA-synttärit, Keski-Suomen Hää- ja Juhlamessut, Learning Expedition kuin myös Tiimimestarit Areenalla olivat valmistelujen osalta kuumimmillaan. Kuntokorjaamon vauhti ja medianäkyvyys jatkuivat joulukuussakin, Jarmo ja Eetu kehittelivät konseptille myös jatkoa. Kuntokorjaamolla onkin edellytykset kehittyä yhdeksi parhaista Tiimiakatemialla kehitetyistä tuotekonsepteista.

Osa tiimistämme kävi myös verestämässä vanhoja muistoja Keljon Prisman kukkapaketoinnin merkeissä. TPA Anderssonille tehtiin jälleen asiakastyytyväisyystutkimus, jonka seurauksena tulemme keskustelemaan yhteistyön laajenemisesta tammikuun aikana.

Kuun puolivälin aikoihin Piinapäivillä kehittelimme vuoden 2010 liiketoimintakonseptiamme. Vuoden 2010 toimintajatuksenamme on se, että unelMania on oppimisympäristö, jonka kautta unelManialaiset voivat toisiaan tukien löytää oman juttunsa, mitä haluavat tulevaisuudessa tehdä. Kannustamme kaikkia jäseniämme kohti vissiotamme:

"19.1.2011 jokaisella unelManialaisella on kädessään työkalut omien unelmiensa toteuttamiseen"

Piinapäivät sujuivat mukavasti, Tiimiakatemian ennakkotehtävän pisteytyksessä tulimme lopulta kolmanneksi. Sitten olikin Tiimiakatemian pikkujoulujen kautta aika siirtyä loman kautta kohti viimeisen tiimiakatemiavuotemme haasteita!















Hyvillä eväillä uuteen vuoteen!

Ei kommentteja: